Tunnistatko verkkohuijauksen? Huijausviesti voi olla hyvin ovela
Erilaisia huijaus- ja kalasteluviestejä on liikkeellä yhä enemmän. Moni huijausviesti lähetetään esimerkiksi jonkun viranomaisen, pankin tai Postin nimissä.
Vaikka moni huijausviesti on helppo tunnistaa, toiset viestit ovat varsin uskottavia. Esimerkiksi osa Postin nimissä lähetetyistä huijausviesteistä on tullut puhelimessa samaan viestiketjuun aitojen kanssa, Kuluttajaliitosta kerrotaan.
Kalasteluviesteillä lähettäjä pyrkii pääsemään käsiksi esimerkiksi henkilötietoihin, pankkitietoihin tai käyttäjätunnuksiin. Viesti ohjaa usein huijaussivustolle, joka voi näyttää erehdyttävän samanlaiselta kuin aito. Myös viestin linkki voi näyttää oikealta, sillä yhdenkin merkin ero riittää. Joissain tapauksissa esimerkiksi pieni l-kirjain on korvattu isolla i:llä.
Liikkeellä on myös viestejä, joissa lähettäjä uhkaa julkaista vastaanottajasta arkaluontoista materiaalia tai esimerkiksi paljastaa tietomurron kautta saatuja tietoja, jos tämä ei lähetä rahaa.
Osassa alkuvuodesta liikkeillä olleissa huijausviesteissä on pyritty ohjaamaan vuokranmaksu huijaustileille. Hekalta ei koskaan lähetetä vuokranmaksutietoja asukkaille tekstiviestitse, vaan asukkaat saavat seuraavan vuoden maksutiedot aina kirjeitse joulukuussa. Tiedot voi myös tarkastaa Hekan asukassivuilta tai vuokravalvonnasta.
Kuka tahansa voi tulla huijatuksi
Huijarit käyvät yhä ovelammiksi sitä mukaa kun ihmisten tietoisuus erilaisista vilpeistä lisääntyy. Kuka tahansa voikin tulla huijatuksi.
Huijatuksi tulemiselta välttyy parhaiten sillä, että miettii hetken ennen kuin toimii. Aina kannattaa pysähtyä hetkeksi ennen kuin esimerkiksi avaa tekstiviestin tai sähköpostin linkin. Lähettäjätiedot voivat näyttää oikeilta, vaikka kyseessä voi olla huijausviesti.
Finanssiala ry:n infra- ja turvallisuusasioista vastaava johtaja Niko Saxholm huomauttaa, että vähänkin epäilyttävää viestiä kannattaa arvioida kriittisesti. Jos esimerkiksi verottajalta tulleessa viestissä uhataan vankilaan joutumisella, ellei erääntynyttä veroa maksa heti, kannattaa pohtia, voiko verottaja todella tuomita vankilaan.
Henkilötietonsa kannattaa kertoa vain, jos niitä oikeasti tarvitaan. Viralliset tahot eivät pyydä niitä sähköpostitse – eivätkä pankit asiakkaidensa pankkitietoja. Esimerkiksi verkkopankkiin tai muille tärkeille verkkosivuille kannattaa mennä suoraan, ei sähköpostiin tulleen tai Googlesta löytyneen linkin kautta.
Verkkokaupoissa on hyvä maksaa luottokortilla, sillä luottoyhtiöltä voi pyytää veloituksen poistamista, jos tilausta ei toimiteta.
Myös salasanojensa eteen kannattaa nähdä vaivaa: vaikka muutaman tutun salasanan käyttäminen on helppoa, se on myös iso tietoturvariski. Jokaisella palvelulla on hyvä olla oma salasanansa, ja niitä on hyvä vaihtaa säännöllisesti. Kaksivaiheista tunnistusta kannattaa käyttää, jos siihen on mahdollisuus. Avuksi voi ottaa myös salasanojen hallintasovelluksen.
Huijattiinko sinua?
- Jos olet menettänyt rahaa, ilmoita asiasta oman pankin asiakaspalveluun. Tee myös rikosilmoitus.
- Jos huijari yrittää kiristää rahaa uhkaamalla paljastaa arkaluontoista kuvamateriaalia, vaihda koneesi tai tilisi salasana. Älä vastaa viestiin, luovuta tunnuksia tai tee rahansiirtoja.
- Voit ottaa yhteyttä myös rikosuhripäivystykseen.