Piha-alueet
Talon yhteiset piha-alueet on tarkoitettu talon kaikkien asukkaiden käytettäväksi. Huomioi kuitenkin järjestyssääntöjen määräykset ja yleiset hyvät käytöstavat. Asukastoimikunta voi hankkia pihalle esimerkiksi kesäkukkia ja viljelylaatikoita.
Järjestyssäännöissä on piha-alueita koskevia määräyksiä:
- Pidä lemmikit kytkettynä piha-alueella, ja huolehdi, ettei lemmikkisi vahingoita pihan istutuksia.
- Lintujen ja muiden luonnonvaraisten eläinten ruokkiminen on kielletty, sillä niille tarkoitettu ruoka houkuttelee pihalle myös rottia ja muita tuholaisia.
- Roskat kuuluvat roskikseen. Tupakantumppien heitto parvekkeelta maahan ja piha-alueelle on kielletty.
- Autojen pesu ja huolto on sallittu vain tarkoitukseen varatuilla paikoilla.
- Anna asumisrauha muille asukkaille. Erityisesti kello 22–7 on vältettävä melua ja muuta häiritsevää toimintaa.
- Leiriytyminen piha-alueelle on kielletty.
Viljelylaatikot
Asukastoimikunta voi ilmoittaa isännöitsijälle asukkaiden kiinnostuksesta hankkia pihalle viljelylaatikoita. Laatikoiden sijainti pihalla sovitaan Hekan huollon, viherhoitokonsultin ja asukastoimikunnan yhteisessä katselmuksessa. Sen jälkeen Heka tilaa laatikot ja muut tarvikkeet sekä sopii niiden toimituksesta.
Viljelylaatikoiden kulut katetaan asukastoiminnan määrärahoilla. Asukastoimikunta hankkii siemenet, taimet ja muut hyötykasvit ja huolehtii laatikoiden asennuksesta. Asukastoimikunta nimeää vastuuhenkilön, joka huolehtii laatikoiden siisteydestä. Jos laatikot jäävät hoitamatta tai niihin kertyy rojua, Heka joutuu poistamaan laatikot. Kasveja kastellaan kannuvedellä, ei letkulla. Huollon kanssa sovitaan paikka, josta vettä voi hakea. Tarkemmat ohjeet viljelylaatikoista saat kohteesi isännöitsijältä.
Linnunpöntöt ja hyönteishotellit
Linnunpönttöjen ja hyönteishotellien kiinnittäminen Hekan talojen pihoille on sallittua. Linnunpöntöt ja hyönteishotellit tarjoavat elinympäristön linnuille ja hyönteisille, joiden luontaiset elinympäristöt ovat muuten vähissä.
Heka ei osallistu linnunpönttöjen, hyönteishotellien tai niihin liittyvien tarvikkeiden hankintaan tai niistä aiheutuviin kustannuksiin. Myös linnunpöntön kiinnitys on asukkaiden vastuulla.
Linnunpöntön tai hyönteishotellin sijoittamispaikka tulee aina katsoa yhdessä Hekan edustajan kanssa, eikä niitä saa sijoittaa suoraan parvekkeen tai ikkunan läheisyyteen. Linnunpönttöä ei saa kiinnittää kiinteistöjen rakenteisiin. Kiinnittäminen on asukkaiden vastuulla ja tulee tehdä turvallisesti esimerkiksi BirdLifen ohjeen mukaan. Lintujen ruokintaa ei tässäkään yhteydessä sallita.
Lumi- ja hiekoitustyöt
Hekan kiinteistönhoitajat tekevät pihapiirin lumityöt ja pitävät huolta hiekoituksesta, mutta myös asukkailla on omat vastuunsa.
Teemme lumi- ja hiekoitustyöt mahdollisimman nopeasti, mutta kiinteistönhoitajat eivät välttämättä ehdi heti aamuvarhaisella joka kohteeseen. Talvisin pihoja hiekoitetaan olosuhteiden vaatiessa mahdollisimman nopeasti. Jos oman rapun edusta näyttää liukkaalta, on useimmilla pihoilla tarjolla hiekoitushiekkaa omassa astiassaan, jota asukkaat voivat heittää liukkaisiin kohtiin.
Toivomme, että asukkaat raportoivat liukkaudesta tai räystäiltä roikkuvasta lumesta ja jäästä vikailmoitusnumeroon.
Heka hoitaa lumityöt parkkipaikkojen kulkuväylillä, mutta lumenluonti omasta parkkiruudusta on asukkaan vastuulla.
Rivitaloissa lumenluonti asuntopihoilta ja vain omaan asuntoon johtavalta kulkuväylältä kuuluu asukkaiden tehtäviin. Puutalokohteissa voi myös kuulua oman pihan ja rappusten lumen luonti ja hiekoitus asukkaille.
Siirrä pihan irtotavarat talvivarastoihin
Jo ennen kuin lunta sataa, asukkaiden tulisi siirtää polkupyörät, puutarhakalusteet, grillit ja muut pihan irtotavarat omiin varastoihin tai katoksien alle suojaan katoilta putoavalta tai pudotettavalta lumelta. Myös lumenkasauspaikat ja pihaan tulevat väylät tulee tyhjentää esimerkiksi polkupyöristä ja skoottereista.
Heka tai lumitöitä tekevä urakoitsija eivät korvaa lumen alle jääneiden tavaroiden vaurioita.
Leikkialueet
Piha-alueiden leikkivälineet on tarkoitettu pienille lapsille. Muut piha-alueen kalusteet tai varusteet eivät sovellu leikittäväksi. Jos huomaat leikkivälineissä vikaa, tee heti vikailmoitus.
Neuvo lapsille oikeat kulkureitit, leikkipaikat sekä oikeat tavat kulkea ja leikkiä. Nurmikot eivät ole sopivia leikkipaikkoja, sillä ne vaurioituvat herkästi kulkemisesta. Myös pensasalustojen päällä kulkemista pitää välttää, jotta pensaat eivät kärsi. Palloleikkejä saa pihalla harrastaa, mutta ei parkkipaikoilla tai ikkunoiden välittömässä läheisyydessä.
Älä jätä pieniä lapsia ilman riittävää valvontaa.
Lemmikkieläimien vieminen leikkialueille on kielletty.
Yhteispihat
Joillakin tiheästi rakennetuilla alueilla voi olla useiden taloyhtiöiden käytössä olevia yhteispihoja, joiden hoito on järjestetty tapauskohtaisesti. Jos sinun esimerkiksi tarvitsee tehdä vikailmoitus yhteispihasta, kysy asiakaspalvelustamme, kuka vastaa yhteispihan hoidosta.
Liputus
Heka huolehtii liputuksesta virallisina ja vakiintuneina liputuspäivinä.
Asukkaan tilaamasta liputuksesta veloitamme palveluhinnastomme mukaisen maksun. Suruliputuksesta emme veloita maksua.