Esitykset vuoden 2025 vuokriksi on lähetetty talotoimikuntien lausunnoille
Heka lähettää 5.8. alkaneella viikolla asukastoimikunnille alustavat talousarviomateriaalit lausuttavaksi. Hekan hallitus vahvistaa vuokrat lokakuussa.
Alustavasti esitetään 5,3 – 5,4 prosentin keskivuokran korotusta ensi vuodelle. Kohdekohtaiset korotukset voivat olla tätä pienempiä tai suurempia.
Asukastoimikunnat antavat lausuntonsa viimeistään elokuun 27. päivänä. Tämän jälkeen lausunnot käsitellään Hekassa ja tehdään tarpeellisiksi katsotut korjaukset talousarvioaineistoihin.
Hekan hallitus vahvistaa lopullisen talousarvion sekä kohteiden keskivuokrat lokakuun alkupuolella ja asukkaat saavat Hekalta tiedon oman asuntonsa vuokrasta lokakuun aikana. Uudet vuokrat tulevat voimaan 1.1.2025.
Korkotason ja kustannusten nousu heijastuu edelleen vuokriin
Vuonna 2022 alkanut korkotason nousu heijastuu edelleen korotuspaineena Hekan vuokrissa, vaikka korkotason oletetaankin pikkuhiljaa laskevan. Pääsyynä tässä on se, että vuodelle 2025 ei likviditeetin turvaamiseksi voida budjetoida ylijäämien käyttöä toisin kuin on tehty aikaisempina vuosina.
Myös yleinen kustannuskehitys ja yleisen arvonlisäverokannan nousu 24 %:sta 25,5 %:iin syyskuusta 2024 alkaen aiheuttaa korotuspainetta vuokriin.
Kustannusten nousun vaikutusta vuokraan on osittain pystytty hillitsemään keväällä 2024 Hekassa laaditun säästösuunnitelman toimenpiteiden avulla.
Heka toimii omakustannusperiaatteella
Heka toimii omakustannusperiaatteella, eli kaikki toiminnan kulut katetaan vuokrilla. Vuokria on siis perittävä niin paljon kuin rakentaminen, korjaaminen, ylläpito ja hallinnointi yhteensä maksavat.
Heka ei tavoittele voittoa tai maksa osinkoa omistajalleen Helsingin kaupungille.