Hekan Ekokompassi-ympäristösertifikaatti uusittiin
Ekokompassi-ympäristösertifikaatti kertoo sitoutumisesta ympäristötyöhön ja pyrkimyksestä ympäristövaikutusten jatkuvaan vähentämiseen. Heka sai Ekokompassi-ympäristösertifikaatin ensimmäisen kerran vuonna 2018.
Hekalla on käytössä Ekokompassi-ympäristöjärjestelmä, joka on organisaation ympäristöasioiden hallintaan tarkoitettu työkalu. Sen tavoitteena on ympäristöasioiden huomioiminen kaikessa yrityksen toiminnassa. Ekokompassin avulla tunnistamme, vähennämme ja seuraamme Hekan ympäristövaikutuksia.
Ekokompassi-ympäristöjärjestelmä auditoidaan kolmen vuoden välein. Auditoinnissa puolueeton ulkopuolinen asiantuntija tarkistaa, että Hekan toiminta vastaa ympäristöjärjestelmässä asetettuja ympäristökriteereitä.
Ekokompassi-ympäristöjärjestelmän viimeisin auditointi tehtiin marraskuussa 2024. Auditointi sisälsi muun muassa johdon ja avainhenkilöiden haastattelun Hekan toimistolla sekä kenttäkierroksen Hekan pohjoisen alueella.
Hyväksytyn auditoinnin myötä Hekan Ekokompassi-ympäristösertifikaatti uusittiin. Se on voimassa vuoden 2027 marraskuuhun.
”Me Hekalla teemme monipuolisesti erilaisia toimia edistääksemme toimintamme vastuullisuutta ja vähentääksemme toiminnastamme aiheutuvia haitallisia ympäristövaikutuksia. Tänä vuonna olemme keskittyneet erityisesti esimerkiksi jätteiden asianmukaisen lajittelun opastamiseen. Olemme muun muassa kannustaneet asukkaita biojätteiden aktiivisempaan lajitteluun Kierrätyslähettiläskampanjalla yhteistyössä HSY:n kanssa”, kertoo Hekan ympäristö- ja vastuullisuuspäällikkö Mikaela Lindfors.
”Ekokompassi-sertifikaatti on hieno osoitus siitä, että vastuullisuustyömme etenee oikeaan suuntaan. Saimme auditoinnista arvokasta palautetta ja kehitysehdotuksia, joiden avulla pystymme kehittämään toimintaamme jatkossakin entistä kestävämmäksi”, Lindfors jatkaa.
Tutustu Hekan vastuullisuustekoihin