Tupakointikiellot

Hekalla on asunnoissa ja kiinteistöillä erilaisia tupakointikieltoja esimerkiksi rakennusvuodesta ja vuokrasopimuksen alkamispäivästä riippuen. Osa kohteistamme on kokonaan savuttomia. Kaikissa kohteissa tupakointi on järjestyssäännöillä kielletty yleisissä ja yhteisessä tiloissa sekä pihalla mahdollista tupakointipaikkaa lukuun ottamatta.

Tupakointirajoitukset koskevat myös sähkötupakointia lukuun ottamatta tupakkalain 79 §:n mukaisia sisätupakointikieltoja.

Savuttomissa Hekan taloissa tupakointikielto on vuokrasopimuksen ehto. Lisäksi tupakointikiellosta tiedotetaan muun muassa tupakointikieltokyltein. Yleisiä tiloja koskeva tupakointikielto on tupakkalaissa ja Hekan järjestyssäännöissä.

Muissa kuin savuttomissa taloissa viranomainen voi määrätä tupakointikiellon esimerkiksi tupakkalain perusteella.

Tulossa sisätupakointikielto kaikkiin Hekan vuokrasopimuksiin

Heka yhtenäistää vuokrasopimukset vaiheittain siten, että vuoteen 2026 mennessä kaikilla vuokralaisillamme on samat vuokrasopimuksen ehdot. Vuokrasopimusten yhtenäistämisen jälkeen kaikissa kohteissamme on tupakointikielto asunnossa sekä asuntoon kuuluvissa ulkotiloissa, kuten parvekkeella tai asuntopihalla.

Tupakointi yhteisissä tiloissa on kielletty

Tupakointi on kielletty kaikissa Hekan talojen yhteisissä sisä- ja ulkotiloissa.

Tupakointi on kielletty porrashuoneissa, hisseissä ja muissa yhteisissä sisätiloissa, yhteisillä parvekkeilla, luhtikäytävillä sekä kiinteistön piha-alueella tai tontilla (mukaan lukien sisäänkäyntien ja ilmanottoaukkojen läheisyys sekä lasten leikkialueet) ja pysäköintitontin alueella.

Tupakointi on kuitenkin sallittu piha-alueella tai tontilla Hekan erikseen osoittamassa tupakointipaikassa. Joidenkin kohteiden pihoille tai tonteille ei ole mahdollista järjestää tupakointipaikkaa.

Savuttomassa talossa tupakointi on sopimusrikkomus

Kaikki Hekan uudiskohteet ja peruskorjatut kohteet, joiden rakentaminen tai peruskorjaus on alkanut toukokuun 2016 jälkeen, ovat kokonaan savuttomia. Tupakointi on kielletty asunnon sisätiloissa, asuntoon kuuluvilla parvekkeilla ja ulkotiloissa sekä yhteisissä tiloissa. Myös sähkötupakointi on näissä taloissa kielletty. Savuttomissa taloissa on erikseen merkityt tupakointipaikat, yleensä talojen pihoilla. Jos savuttomassa kohteessa tupakoidaan muualla kuin tupakointipaikalla, kyseessä on sopimusrikkomus. Sopimusrikkomus voi johtaa vuokrasopimuksen irtisanomiseen tai purkamiseen.

Tupakointikiellot Hekan kohteissa

Häiritseekö naapurin tupakointi?

Jos asuntoosi kantautuu häiritsevää tupakansavua tai savuttomassa kohteessa tupakoidaan, ilmoita siitä Hekalle.